Tee testi selvittääksesi tarvitsetko tarkastusta.

Testin antamat tiedot eivät voi missään tapauksessa korvata koulutetun ja laillistetun lääkärin antamia ohjeita tai hoitoa. Checkyourtools.fi-sivun sisältöä ei pidä, eikä voi käyttää perusteena diagnoosille tai millekään hoitotoimenpiteille.

Todennäköisesti ei ole mitään syytä huoleen….

Miehet käyvät merkittävästi harvemmin lääkärissa kuin naiset - ja tämä on ongelma miesten terveydelle.

Miehet ovat itsepäisiä (ei, emme me ole), ja yleensä tarjolla on erilaisia selityksiä, miksi lääkäriin ei mennä, vaikka keho oireilisi. Ongelmana on, että joskus tällainen odottelu voi johtaa vakavaan sairastumiseen. Olemme huomanneet, että myös Husqvarnan tuotteille voi käydä näin, jos niistä ei pidetä kunnolla huolta. Nekin ovat rankassa käytössä ja tarvitsevat aika-ajoin tarkastusta.

Molemmat vaativat toimenpiteitä, emmekä halua olla vain sivustakatsojia. Siksi suosittelemmekin, että tarkastutat koneesi hyvissä ajoin.

Halusimme auttaa sinut alkuun, ja siksi päätimme lähteä kiertueelle.

Näillä päivämäärillä ja paikkakunnilla tarjoamme sinulle sekä terveystarkastuksen että kannettavan pienkoneesi huoltotarkastuksen – veloituksetta*.

Tiedämme paljon ulkokäyttöön tarkoitetuista pienkoneista, mutta ihmiskehon asiantuntijoita emme todellakaan ole. Tämän vuoksi pyysimme yhteistyökumppaniksemme REDMINKROP in terveysalan ammattilaiset, jotka tarkastavat terveydentilasi sillä välin, kun me tarkastamme kannettavan koneesi kunnon.

Näin ollen ei ole mitään syytä jättä tarkastusta väliin!

1

BMI A/S

Jyllingevej 135,

2610 Rodovre, Danmark

 

Date: 11/11/2019

Time: 14:00 – 18:00

2

Husqvarna Concept Store (Stockholm)

Herrestavagen 15,

177 38 Jarfalla,

Sverige

 

Date: 12/11/2019

Time: 14.00 – 18.00

3

Skogsredskaper (Oslo)

Stromsveien 189,

0668 Oslo, Norge

 

Date: 13/11/2019

Time: 11.00 – 15.00

4

Koneliike Olenius (Helsinki)

Isonpellontie 3,

00720 Helsinki,

Finland

 

Date: 14/11/2019

Time: 14.00 – 18.00

*Koskee niitä kannettavia koneita, joita jälleenmyyjällä on myynnissä. Käsittää yksinkertaisen huoltotarkastuksen ilman korjaustoimenpiteitä. Terveystarkastuksessa mitataan kolesteroli, verensokeri ja verenpaine, eikä se korvaa koulutetun ja laillistetun lääkärin antamia ohjeita tai hoitoa. Tarkastusta ei myöskään voi käyttää diagnoosin tekemisen tai hoidon määrittelemisen perusteena.
*Koskee niitä kannettavia koneita, joita jälleenmyyjällä on myynnissä. Käsittää yksinkertaisen huoltotarkastuksen ilman korjaustoimenpiteitä. Terveystarkastuksessa mitataan kolesteroli, verensokeri ja verenpaine, eikä se korvaa koulutetun ja laillistetun lääkärin antamia ohjeita tai hoitoa. Tarkastusta ei myöskään voi käyttää diagnoosin tekemisen tai hoidon määrittelemisen perusteena.

Rentoudu

Tarvitset taukoja ladataksesi henkisiä voimavarojasi. Päivittäinen palautuminen ja hyvä uni aikaansaavat positiivisia ja optimistisia ajatuksia. Tämä nostaa energiatasoasi.

Ryhdistäydy!

Lihasten ja nivelten pitää pysyä vahvoina. Jopa kahden minuutin päivittäinen voimaharjoittelu pitää sinut riittävän hyvässä fyysisessä kunnossa, jotta selviät arkipäivän fyysisistä haasteista ja auttaa pitämään kehosi kivuttomana.

Liiku

Kehosi on luotu liikkumaan. Ja liikunta on helppoa: käytä portaita, pyöräile töihin, kävele, nouse useammin ylös. Se riittää.

Syö

Olet kuten kone, joka tarvitsee vahvaa polttoainetta; mieluiten luontaistuotteita, vihreää ja puhdasta.

Katso totuutta silmiin

Kaikki ei ole kuten pitäisi. Mene lääkäriin! Jos joku tuntuu tai näyttää erilaiselta, tunnet ehkä jopa särkyä, älä odota, vaan mene tarkastuttamaan itsesi – ihan vain varotoimena.

Terävä ketju

Käytöstä riippuen suosittelemme teroittamista vähintään kerran vuodessa.

Käytä konettasi

Moottorisahat on tehty käytettäväksi, ja se on niille hyödyllistä.

Pidä siitä huolta

Muista puhdistaa moottorisaha ja jäähdytysrivat. Tarkasta öljyn taso. Tarkasta/puhdista ilmansuodatin aika-ajoin. Vaihda sytytystulppa. Käytä aina tuoretta polttoainetta tai Husqvarnan valmista alkylaattipolttoainesekoitusta.

Kaikki ei ole kuten pitäisi

Mene valtuutetun jälleenmyyjän luo. Älä jää odottamaan, vaan vie kone tarkastettavaksi pikimmiten.

Vuotuinen tarkastus

Vie kone huoltotarkastukseen kerran vuodessa valtuutetulle jälleenmyyjälle.

Jaa tietoa ja voita!

Tunnetko jonkun, joka tarvitsee huoltotarkastusta?

 

Kerro meille Facebookissa ja

osallistu kilpailuun.